maanantai 12. kesäkuuta 2017

Asuntovaunun käytävällä kaatuu, herra Hakkarainen


Valkohäntäpeura on yöeläin, mutta liikkuu myös päivisin.  Valkohäntäpeura ei ole harvinainen näky ruokailemassa teiden vierellä. Aina silloin tällöin peurat myös ylittävät tien. Tällöin ne aiheuttavat äkkijarrutuksia ja vaaratilanteita. Erityisesti asuntoautoille, ja erityisesti nille, jotka äkkijarrutuksessa sattuvat seisomaan asuntovaunun käytävällä.

Kaikkihan tämän tietää. Siitä huolimatta käytävillä seisotaan ja jarrutustilanteessa lennetään.

Miksi tieto ei vaikuta käytökseen? Miksi jääräpäisesti ja laput silmillä vain tehdään, kun 'ei mitään kuitenkaan tapahdu'. Ja sitten maataan kipsin kanssa.

Perussuomalaiset valitsivat uutta puheenjohtajistoa. Halla-ahon valinta on ideologinen valinta ja sellaisena ymmärrettävissä.  Joskaan ei hyväksyttävissä jos universaalilla ihmisarvolla on yhtään väliä. Ja sillä, jos millään, on.

56% perussuomalaisista halusi puolueensa tekevän Halla-ahon näköistä politiikkaa. Mitä se sitten käytännössä on, sen näemme siinä tapauksessa, että perussuomalaiset pysyvät hallituksessa. Jos eivät pysy, emme saa sitä ehkä koskaan tietää.

Varapuheenjohtajavalinnat sen sijaan oli käsittämättömät. Varapuheenjohtajat tekevät paljon työtä. He jalkauttavat politiikan käytännön tasolle. He kulkevat, kiertävät, puhuvat, selittävät ja kuuntelevat. Varapuheenjohtajan täytyy pystyä sekä ymmärtämään isoja lainalaisuuksia että viestimään niitä. Varapuheenjohtajan täytyy pystyä puolustamaan myös ikäviä päätöksiä, myös niitä, joita vastaan itse olisi ollut.

Perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi sellaisia oli tarjolla. Puoluekokousenemmistön mielestä alkoholiongelmainen Hakkarainen oli kuitenkin parempi vaihtoehto tähän työhön kuin tehtävää nyt hoitanut puolustusministeri Niinistö.

Tällainen valinta on sama kuin nousta seisomaan liikkuvan asuntoauton käytävälle. Hölmöä, harkitsematonta, välinpitämätöntä.

Jos politiikka etenee hitaasti ja tasaisesti, mitään ei tapahdu. Mutta yksikin äkkijarrutus tai suunnanmuutos, seisoja kaatuu kolisten. Uusi puheenjohtajisto on nyt pakkautunut asuntoauton käytävlälle huojuvaksi joukoksi. Kuinka vakuuttavaa politiikkaa heidän voidaan uskoa tekevän, jos yllättäviä tilanteita tulee. Ja sellaisia tulee, ihan varmasti. Hallituskriisi, seuraavat vaalit, soteuudistus, vain muutamia mainitakseni.

Miksi silti näin äänestetään?

Tieto ei vaikuta käyttäytymiseen, äänestämisessäkään.

Voi demokratiaa.


SEURAAVAN PÄIVÄN UPDATE

Perussuomalaisten näkemys koko puheenjohtajiston vaihtoon: 'porukka halusi äänensä kuuluville. Se äänesti sellaisen vaihtoehdon, että varmasti kuultiin.' (HS 13.6.)

Tätä samaa perustelua on käytetty selittämään rasistisia vihapuheita.'Ei me muuten, mutta kun nuo ei kuuntele muuten.' Että lopultakaan itse ei ole vastuussa omista sanomisistaan, vaan vastuu on heillä, jotka 'eivät kuuntele'.

Politiikka on vastuunottamista. Politiikassa pitää ottaa vastuu omista tekemisistä sekä niiden seurauksista muille. Kuinka sellaiselle voidaan uskoa vastuuta muista , joka ei ota vastuuta omistakaan tekemisistä? Ei voi. Tämä oli yksi syy hallituksen hajoamiseen.

Asuntovaununkäytävillä heiluvalle joukolle ei voi antaa vastuuta ajo-ohjeiden antamisesta.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Epätäydellisen tiedon sietämätön keveys


Täytyy myöntää, etten ole Nietzschen suuri fani. En myöskään kummankaan Straussin. En ole lukenut teosta Also sprach Zarathustra. Teoksen otsikko on mielenkiintoinen ja vääntyy moneen tulkintaan. Näistä tulkinnoista keskusteltiin pääsiäisenä. 
Pääsiäisenä onnistuimme valitsemaan sen klassisen nettiradiokanavan, joka soitti vain kaikkein tunnetuimpia klassikoita, kuten Tschaikovskin Joutsenlampea. Ja näitä kuuluisia fanfaareja. Kukapa olisi tiennyt, että Nietzschen/Straussin Zarathustralla ja scifillä on näin selkeä yhteys. 
Elämme epätäydellisen tiedon maailmassa. 
Tiedon neljällä tasolla (ei tiedä että ei tiedä - tietää että ei tiedä - tietää että tietää - tietää että ei tiedä) voi hetkeksi saavuttaa tiedän tietäväni -tason, ja sitten taas suistuu näkemään tietämättömän tiedon äärettömän avaruuden. 
Taloustieteen perusprinsiippi, ihminen rationaalisena valitsijana, perustuu kahteen olettamaan. Ensinnäkin siihen, että kaikki vaihtoehdot tunnetaan. Toiseksi siihen, että vaihtoehdot on laitettavissa keskenään järjestykseen. Kaikkien vaihtoehtojen tunteminen on mahdollista täydellisen tiedon maailmassa. 
Sellaista maailmaa ei ole. 
Yksinkertaisimmatkin valinnat, esimerkkinä maidon osto ruokakaupasta, perustuvat resurssien ja rutiinien vaihtelevapainotuksisille yhdistelmille. Vai onko joku maistanut kaikkia erilaisia maitolaatuja, ja priorisoinut ne laadun, hinnan ja saatavuuden mukaiseen järjestykseen, ja ylläpitää tätä listausta vaihtuvien markkinoiden mukaan? 
Itse asiassa oletus täydellisestä tiedosta on harhaa. Se on niin suuri illuusio, että voimme itsellemme rehellisinä myöntää kernaasti, että kaikki päätökset eivät ole rationaalisia. Joskus impulsiivisuuden myöntäminen on helppoa; 'takki oli oikean värinen'. Aika usein valintaa rationalisoidaan jälkikäteen; 'takki on juuri sopivan lämmin tähän pitkittyneeseen kevääseen'. Edes big data ei avanne kaikkien valintojen lopullista selitystä. 
Taloustiede on perustellut paljon epärationaalista käyttäytymistä epätäydellisellä tiedolla. Eli rationaalinen valinta on sääntö, epätäydellinen tieto tekee siihen poikkeuksen. Ymmärrettävästi, rationaalinen toiminta kun taipuu yhtälöiksi niin paljon paremmin kuin epärationaalinen. 
Mutta loppujen lopuksi täydelliseen tietoon perustuvat päätökset ovat niin harvinaisia, että ne ovat se poikkeus. Epätäydellisyys on sääntö. 
Joskus epätäydelliseen tietoon perustuvat valinnat ovat sietämättömiä. Mutta toisaalta; kaikkihan me elämme loppujen lopuksi  vain samaa illuusiota. 

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Suurta ja pientä - talous on monen tekijän summa


Edellinen vuosi oli Vantaan kaupungin talouden kannalta erikoinen.

Tilikausi oli ylijäämäinen: 65 meuroa.
Kunnallisveroa kertyi enemmän kuin talousarviossa ennustettiin: 2 meur.
Yhteisöveroa tilitettiin enemmän: 5 meur.
Lainakanta pieneni 18 meur.

Hyvä vai huono? Suurista kaupungeista, Helsinkiä lukuunottamatta, Vantaan tulos oli paras. Parempi kuin Espoo, Turku, Oulu tai Tampere. Se on paljon se.
Miten tulos tehtiin?
 
Viime vuosi oli muutamien suurten kertaerien vuosi. Tulojen puolella saimme maanmyyntituloja arvioitua enemmän. Verotulotkin kasvoivat hieman. Suurimmat erot talousarvioon olivat kuitenkin menoissa. HUS palautti ennakkomaksuina perittyjä erikoissairaanhoidon kustannuksia, takautuvasti kahdelta vuodelta. Samoin saimme palautusta HSL:ltä ennakoitua pienenpien joukkoliikennekustannusten takia. Lomapalkoissa tapahtui kiky-säästöjä.
 
Mutta ilmankin näitä kertaeriä, Vantaan tulos olisi ollut positiivinen n. 25-30 meur. Se on edelleen paljon se.
 
Kustannusten säästö Vantaan kokoisessa organisaatiossa ei ole sattumaa. Se on systemaattista työtä. Vantaalla ei tehdä tilinpäätösostoja (HS 7.4.). Vantaalla organisaatio on ohut, päällikkötasoja on muita kuntia vähemmän. Kulukuri on tiukka.
 
Vakaa talous on hyvä lähtökohta maakuntauudistuksen jälkeiseen aikaan. Tällöin verotuloista katoaa yli puolet, menoista myös, mutta lainamäärä pysyy samana. Uusien investointien tekeminen on haastavampaa. Vähäinenkin korkojen nousu syö helposti käyttötaloudesta isoja siivuja. Investointeja kuitenkin tarvitaan, kaupunki kasvaa ja sen myötä palveluverkko myös.
 
Vakaa talous antaa hyvän lähtökohdan vastata myös muuttuvan kaupungin rooliin. Isot toimintaympäristöinvestoinnit; kehärata ja kehä III remontti on tehty. Niistä kasvuapua ei enää saada, vaan se täytyy hakea muualta.
 
Se onkin ratojen rakentamista vaikeampaa. Mitkä yritykset työllistävät? Miten kaupunki voi tukea ja auttaa kasvavia yrityksiä? Miten luoda sitä kuuluisaa pöhinää; innostusta, rohkeutta ja tulevaisuuteen luottamista? Aivan vastaavasti kuin yritysten elinvoima syntyy tyytyväisestä henkilöstöstä, kaupungin elinvoima syntyy tyytyväisistä kaupunkilaisista.
 
Pöhinä syntyy ihmisistä, meistä kaupunkilaisista. Elinvoimainen Vantaa tarkoittaa, että menemme Tikkurilaan viihtymään, houkuttelemme sukulaisia muuttamaan Korsoon palveluiden perässä, suosittelemme Vantaan lukioita Helsinkiläisille koska ne ovat niin hyviä, seuraamme ylpeinä lasten oppimista ja viihtymistä kouluina, luotamme siihen että nuoret työllistyvät. 
 
Ihan vielä tässä ei olla, mutta ollaan kyllä hyvän alun päässä!
 
 



perjantai 31. maaliskuuta 2017

Matikka kuuluu kaikille


Olen keskustellut paljon opettajien kanssa opetuksesta ja sen järjestämisestä Vantaalla.

Viime viikolla julkaistiin raportti suomalaisten oppilaiden matematiikan taidon kehittymisestä. Raportti on huolestuttavaa luettavaa. Matematiikan osaaminen eriytyy jo alaluokilla ja peruskoulun jälkeen eriytyminen voimistuu. Kärjistetysti matematiikan taito kehittyy lukion pitkän  matikan lukijoilla, muilla ei.

Mihin matematiikkaa tarvitaan? Sinit ja kosinit on elämässämme vähän käytössä. Mutta muuten arki on täynnä numeroita ja laskuja. Teemme vertailuja, päättelemme suhteita, asetamme asioita järjestykseen.

Talous toimii numeroilla. Prosenttilaskut tulevat vastaan palkkakuitissa ja Stokkan hulluilla päivillä. Ymmärrys halvasta ja kalliista on tärkeää. Mittayksiköt pitää osata, että tietää, maksaako juustosta 5 euroa kilolta vai sadalta grammalta.

Kun opettaja kysyy, mikä on jalkapallon pituuden yksikkö, jos halkaisija on 27, oppilaat kovin helposti tarjoavat metriä. Pienelläkin ajattelulla, esimerkiksi omaan pituuteen vertaamalla, ymmärtää mahdottomuuden.

Haaste onkin, että suuri osa matematiikan osa-alueista pitäisi saada rautaisen rutiinin tasolle. Kertotaulu ei riitä, myös helppo yhtälön ratkaisu ja prosenttilaskut pitäisi osata.

Karvin tutkimustulos oli hätkähdyttävä.

 


Jo eskarissa ne oppilaat, jotka myöhemmin kirjoittivat pitkän matematiikan, suoriutuivat matematiikan tehtävistä merkitsevästi paremmin kuin ne, jotka valitsivat ammatillisen koulutuksen.

Mikä tässä on huolestuttavaa?

Ensinnäkin se, että ammatillisen koulutuksen valinneiden matematiikan taito ei juurikaan parantunut 6. luokan jälkeen. Annetun matikanopetuksen tarkoitus on toki lisätä matematiikan taitoa.

Toiseksi se, että erot matikan tasossa on nähtävissä jo esikoulun jälkeen. Erityisesti alaluokilla matematiikan opetuksen pitäisi olla suunniteltu sellaiseksi, että kaikki pääsevät mukaan.

Kolmanneksi huolestuttavaa on, että halu oppia matematiikkaa on selvästi jakautunut. Kärjistäen, lukiossa pitkän matikan valinneet oppivat, muut ei. Motivaatio oppia on tärkeä, erityisesti yläluokilla ja 2. asteella. Miksi meidän nuoret eivät halua oppia matikkaa?

Mitä kaupunki voi tehdä?

Yksinkertaisin tapa on varmistaa, että jokaisella alaluokan opettajalla on kaikki mahdollinen välineistö matikan opettamista varten. Matikka taipuu helposti konkretiaksi. Mutta jos sitä ei tehdä, sen voi jättää hyvinkin abstraktille tasolle, jolloin syväoppiminen vaikeutuu. Senttikuutio on yksi tapa havainnollistaa. Lukujonosarjat toinen. Satsaus materiaaliin on pienimpiä kaupungin investoinneista, mutta ei varmasti turhimpia.

Alaluokkien opettajien mahdollisuus täydentää matikanopetustaitojaan pitäisi myös ottaa kehittämiskohteeksi. Matikkaluokat ja matikkakerhot taas vaikuttavat positiiviseen matikkailmapiiriin ja sitä kautta vaikuttavat asenteeseen.

Matematiikan osaamisen tärkeyteen pitää huomata. Ja fokusoida opetuksen kehittämiseen.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Tutkimuksista, tuloksista ja etiikasta

"Tulosmanipulaatio on jo uhka joillekin urheilulajeille" HS 21.3.
Mihin voidaan luottaa, jos tuloksia manipuloidaan, tai vielä pahempaa:  jos nähdään manipuloinnin verran vaivaa? Jopa urheilutuloksiin?

Kiusaus tulosten manipulointiin on suuri, saahan sillä mainetta, kunniaa ja suuria seteleitä. Sopupelaaminen vie pohjan jalkapallon luotettavuudelta. Tämä näkyy kuitenkin viiveellä ja kärsijöinä on koko laaja jalkapallonpelaajien joukko. Tulosmuokkaus hyödyntää taas heti ja harvaa.
 
Ei ylivoimaiseksi käynyt houkutus muokata tuloksia koske vain urheilua. Luotettavuuden ongelmat voivat koskea myös tulosten käsittelyä ja käyttöä, samoin kuin niistä vedettyjä johtopäätöksiä. Tulokset kun ovat niin houkuttelevan  - olemassa olevia. Ja siksi alttiita 'vaihtoehtoisille tulkinnoille'. Esimerkkinä tästä  myöskin HS 213.3. käyty keskustelu turvesoiden vaikutuksista vesistöön.
 
Tieteen teossa nykyinen tutkimusetiikka nojaa  Nurnbergin koodiin (1947). Se luotiin aikoinaan ilmeisistä syistä ja keskittyi lääketieteeseen. Tutkimusetiikan tarkoitus on suojata koehenkilöä  vaivalta ja haitalta, joita aiheuttaa ymmärtämättömyys, tutkimuksen teon tarkoitushakuisuus tai huolimattomuus.
 
Niin niin, kaikkihan nyt tuon ymmärtää. Ei tässä mitään natsikorttia tarvita.
 
Milgramin tottelevaisuuskokeessa (1961) testattiin auktoriteettiuskollisuutta. Siinä koehenkilöt olivat hämmästyttävän suuressa määrin valmiita antamaan kuolemaan johtavan sähköiskun uhreille.
 
Se oli silloin, 60 -luvulla.
 
Tottelevaisuuskoetta on uusittu. 2010 Ranskassa asetelma muokattiin niin, että sähköiskuja antava henkilö lavastettiin osallistumaan tositv -lähetyykseen.  Liveyleisö toimi yhtä vahvana auktoriteettina, kuin Milgramin asetelmassa tutkija.
 
Emme ole ihmisinä juuri muuttuneet. "Aika on sijoiltaan. Voi kirottua kiusaa/ että pitikin syntyä panemaan se paikoilleen!" Näin lausui Hamlet vuonna 1602.
 
Tieteellisen raportoinnin käytännöt ovat toimivia ja julkisuus nostaa painetta itsekontrolliin.  Uusia haasteita ei synnykään tulosten julkaisuun vaan saatavilla olevan datan käyttöön. Kuka, miten ja mihin tarkoituksiin? "Siivittivätkö keinoäly ja Facebookin valtava data brexitin ja Trumpin voittoon?" HS 4.3. Karua luettavaa siitä, miten meihin vaikutetaan sen perusteella, mistä tykkäämme ja mitä seuraamme.  

 
Ihmisinä emme taianomaisesti muutu eettisiksi ja humaaneiksi, se vaatii systemaattista työtä, asiaan keskittymistä ja eri näkökulmien pohtimista. Ammattikorkeakoulussa se vaatii eettisten käytäntöjen juurruttamista niin syvälle jokaiselle opiskelijalle, että ne paitsi siirtyvät käytäntöön, myös blokkaavat valeuutisia ja vaihtoehtoisia totuuksia.
 
 

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Yrityskylä ysiluokkalaisille, vantaalainen pilotti





Tikkurilan kirjastoon, Metropoliaa ja Laureaa vastapäätä on avattu Yrityskylä Ysiluokkalaisille.

Vantaalaiset kuudesluokkalaiset ovat vierailleet yrityskylässä jo pari vuotta. Yrityskylässä harjoitellaan, miten yhteiskunta toimii. Mistä syntyy veroeurot, mihin niitä käytetään, miten raha kiertää taloudessa.

Ysiluokkalaisten Yrityskylä on pilotti, joka alkoi Vantaalla. Ysiluokkalaiset harjoittelevat yrityksen pyörittämistä. Luokallinen oppilaita jaetaan ryhmiin. Ryhmien tehtävänä on valmistaa virtuaalilaseja. Tilaukset, reunaehdot ja resurssit pyörivät kaikki ryhmien käyttämissä täppäreissä, tehtävää siis pelataan.

Käytännössä pelin koordinaattori lähettää ryhmille tilauksia ja mainetta haastavia uhkia. Oppilaat joutuvat laskemaan, onko tilausten vastaanottaminen ja toimittaminen kannattavaa, ja jos on, millä aikataululla. Mutta mainehaasteiden kanssa oppilaat joutuvat pohtimaan yrityksen toimintaa kokonaisuudessa, runsas varasto ei auta jos maine on pilalla.

Kerran lounaalta tulessa havaitsin nuo Yrityskylän kyltit ja kävin tutustumassa paikkaan. Koordinaattori ystävällisesti kertoi pelin idean. Korson koulun yhteiskuntaopin ryhmä oli juuri paikalla ja hyvin keskittyneitä laskemaan ... kannattavuutta!

Itse tila on pieni ja ikkunaton huone, joka on jaettu ryhmätyötiloihin. Ovelta katsottuna aika ankea. Mutta kun näki sen täynnä tehtäviä ratkovia oppilaita, jotka oikeasti pohtivat, kannattaako Saksaan lähettää 80 lasia asiakkaan ehdottamalla hinnalla, katsoo tilaa silloin, kun oppilaat on toiminnassa, tempautui itsekin mukaan.

Yrityskylä yhdistää autenttisuuden, pelillisyyden, vuorovaikutuksen ja teknologian. Vaasan Yliopisto tutki 6. luokkalaisten taloudellista osaamista ja Yrityskylän vaikutusta siihen. Vaikka Yrityskylän tarkoituksena on herättää kiinnostusta talouteen ja sen ilmiöihin, Yrityskylässä vierailu oli vaikuttanut myös taloudelliseen tietoon (korko) ja asenteisiin (säästäminen).
​Talouden opettaminen nuorille on tärkeää. Peruskoulu tavoittaa koko ikäluokan. Toisaalta peruskoululaiselle talous on etäistä. Lukiolaisillekin se on. Raha saadaan vanhemmilta ja sitä käytetään huvituksiin, myöhemmin myös liikkumiseen, vaatteisiin ja elektroniikkaan. Asuntosäästäminen, sijoittaminen ja vakuutukset ovat kovin etäisiä asioita.

Se, mitä peruskoulussa voidaan tehdä, on luoda positiivinen asenne talouteen. Kun ymmärtää lainalaisuudet, on helppo seurata. Kun seuraa, kiinnostuu ja tietää.

Yrityskylän simuloitu malli toimii.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Ensin oli yksi riisinjyvä

​Seuraavaan ruutuun niitä laitettiin kaksi, sitä seuraavaan neljä, sitten kahdeksan, ja niin edelleen. Viimeisessä ruudussa oli riisiä jo melkoinen kasa.

Talouskasvu. Se kumuloituu. Taivaasta ei sada riisiä eikä sitä näkymätön jättiläisen käsi jaa,  vaan uusi kasvu rakennetaan aikaisemman kasvun päälle. Jo muutaman ruudun päästä vaikutus on valtava.

Talouskasvulla pystyy taklaamaan kestävyysvajeen ja huoltosuhteen muutoksen. Toki siihen tarvitaan kulmakerrointa   J.T. Bergqvistin yhtälön  mukaisesti
1,2*1,2*1,2*1,2*1,2*1,2 = 2,99
1*1*1*1*1*1=1
0,8*0,8*0,8*0,8*0,8*0,8=0,24

Keskiviikkona Ratatien ja Lummetien risteykseen avautui Kehittämö. Entinen Nanolab, entinen Living Lab. Tammikuun alussa kehittämö oli satunnaisessa käytössä oleva tila. Hyvin usein se oli tyhjä. Tarvittiin yhteinen idea, Elinan ja Irman visuaalista silmää ja Katin periksiantamattomuutta, tyhjään syntyi sisältöä. Tilassa on nyt kuusi työpistettä, joita vuokrataan alkaville ja kehittyville yrityksille.

Taannoisessa autoverouudistuksessa pohdittiin, voiko tyhjästä syntyä uutta liiketoimintaa. Totta kait voi, erityisesti liikkumisen ympärille voisikin. Mutta toki tarvitaan idea ja periksiantamattomuutta. Sekä julkisten toimijoiden luomia puitteita.
Kehittämön tapauksessa tarvittiin seinät.
Mutta ollakseen talouskasvua, vuokrapöydät on se ensimmäinen ruutu. Mistä seuraavat ruudut?

Aika moni, Karvia myöten, uskoo erityisesti ammattikorkeakouluissa tehtävään yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.
Ideaalitilanteessa Kehittämössä työskentelevä yrittäjä saa Laureasta tutkimusta, tuotekehitystä, markkinointi- ja viestintäsuunnitelmia sekä sparrausta. Kun yrittäjä voi keskittyä ideansa kehittelyyn ja kun tarjottu tuki on vaikuttavaa, yrityksen kasvun kulmakerroin hyvinkin positiivinen.

Se on talouskasvua.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Bauman, kuluttaminen ja kuluttamisen ymmärtäminen



[tämä ämpäri on steitmentti suomalaisen työn puolesta, koska ilmaisia ämpäreitä ei ole]

Zygmunt Bauman on kuollut. 

Bauman oli yksi niistä teoreetikoista, jotka jäi yliopistosta mieleen, niin usein niitä tuli siteerattua. Bauman, Giddens, Berger ja Luckmann. Piti vain muistaa, kuka puhui todellisuuden sosiaalisuudesta ja kuka sosiologian todellisuudesta.

Baumanin käsitys ymmärryksestä halkaisee atomin. "Oletamme, että jokaisen meitä miellyttävän tapahtuman takaa löytyy jonkun hyvä tahto, ja jokaisen epämiellyttävän asian selitämme jonkun pahoilla aikeilla. Meidän on vaikea hyväksyä ajatusta, että jokin tilanne ei aiheutunutkaan jonkun tietyn 'tuntemattoman' aikomuksellisesta toiminnasta, emmekä kovin helposti luovu näkemyksestämme, että epätoivottu tilanne voitaisiin korjata, jos vain joku jossakin sitä haluaisi ja ryhtyisi toimeen." (1997, 22.)

Näkikö Bauman tosiaan jo tulloin, mitä maailmassa tapahtuu nykyisin tapahtuu?   Trump, koska 'se joku, joka ryhtyy toimeen'. Brexit, koska EU 'epämiellyttävä asia pahoilla aikeilla'.  Robotisaatio;  jossakin joku sitä haluaa - robotisaatioon varautuminen; jossakin joku sitä ei vain halua tehdä.

Sittemmin Bauman tuli kuuluisaksi kuvaamalla kuluttamisen identioitumista. Sen sijaan, että määrittelisimme, keitä olemme kiinteiden elementtien kuten sukupuolen, iän, ammatin tai aseman perusteella, identiteettimme muuttuu notkeasti ja koko ajan liikkuen. Käsilaukku muokkaa identiteettiä, samoin automerkki. Ja ensi viikolla Vuitton voi vaihtua Fjällräveniin.

Mielenkiintoinen havainto Baumanilta oli, että yhteiskunnallisessa keskustelussa yksilö ei näyttäydy ihmisenä tai kansalaisena vaan kuluttajana. Sellaisetkin, jotka leimallisesti eivät kuluta, määritellään kuluttamisen kautta olemaan antikuluttajia.

Baumanille kuluttaminen oli massojen toimintaa, jolla ihmiset  paradoksaalisesti pyrkivät yksilöitymään.  Tällöin liike on yhtäaikaisesti kohti jotakin  ja pois jostakin. Ilmaisten ämpäreiden haku - järkevä kuluttaja ottaa ilmaisen ämpärin ja hölmö kuluttaja jää kotiin. Pois hölmöys ja mars Tokmannille.

Tuo kuluttamisen intentionaalisuus on helposti todennettavissa ihan omassakin elämässä. Intentioita tosin ei ole yhtä, niitä on jokaisessa päätöksessä lukuisia.

Ämpäreitä hakeneet eivät ainoastaan halunneet ilmaista ämpäriä. He halusivat (olettaisin) nähdä, kuka muu olisi fiksu ämpärin hakija, ja uskoivat kaupasta löytyvän jotain muutakin heille tarpeellista yhtä edullisella hinta - hyöty -suhteella.

Jotain Tokmannin liiketoimintastrategian onnistumisesta kertoo se, että ilmaiset ämpärit on copycat Stockmannin Hulluista päivistä. Maksimaalisella hinta-hyöty -suhteella brändätty massojenliikuttamistapahtuma. Ämpäri näyttää iskevän nykyisin paremmin kuin merkkitavarat.

Mitä se kertoo meidän (kuluttajamassan) identiteetistä...

Siinä missä Bauman 1990 uskoi vielä tieteen tinkimättömän todistamisen ja argumentoinnin tuottamaan totuuteen, kymmenen vuotta myöhemmin hän näki totuuden pirstaloituneen eri asiantuntijoiden - tai sellaisina esiintyvien - mukaan. Tästä syntyvä epävarmuus loisi turhautumista, jolloin ihmiset eivät toiminnassaan suuntaudu toiveikkuutteen vaan purkavat ahdistustaan.

Jälleen kerran atomi halki.

Investointien niukkuus. Poliittisen päätöksenteon epävarmuus. Hillittömät somereaktiot.

Lohdullista on, että koska Bauman ymmärsi tämän jo 16 vuotta sitten, tästä vuodesta tuskin tulee demagogista dystopiaa.

Lähteet
Bauman, Zygmunt (1990). Thinking Sociologically. Suom. (1997). Sosiologinen ajattelu.
Bauman, Zygmunt (2002). Notkea moderni.

torstai 5. tammikuuta 2017

Sipilöinnistä pekkarointiin





Postikärryn matkassa sananvapauden ja infran pyhä liitto
[photocredit]

Kuinka kauan pekkarointia kesti, ennen kuin pekkarointi verbinä vakiintui?

Minkä tulkinnan tulee sana sipilöinti saamaan? Se voisi olla kunnianhimoisten rakenneuudistusten määrätietoinen eteenpäinvieminen poliittisessa ristivedossa.

Todennäköisesti sipilöidä tulee kuitenkin tarkoittamaan turhautunutta kommentointia tilanteessa, jossa ei kannattaisi sanoa mitään. Aika näytää, kumpi tulkinta vakiintuu. Mielenkiintoista myös nähdä, kuinka kauan vakiintumiseen kuluu aikaa.

Sipilöinnin alle on joka tapauksessa jäänyt, mistä oikein oli kyse. Olisiko multimiljonääri, joka toimii pääministerin minuuttiaikataululla, todellakin vaivautunut veivaamaan päätöksiä monen hankintaportaan läpi siten, että kaukainen serkku voisi jotenkin hyötyä? Tyhmää on lähinnä olla näkemättä puolueettomuuden vaatimuksen ehdottomuus ja asian kiinnostavuus muille. Pekkarointi on levittänyt epäilyn harmaan pilven kaiken poliittisen päätöksenteon ylle vielä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Sipilä niittää sitä, mitä Pekkarinen on kylvänyt.

Median toiminta sen sijaan on tekopyhää. Sananvapaus on yksi median ulottuvuus ja julkinen ajojahti klikkausten toivossa on toinen ulottuvuus. Ensimmäisen varjolla vaaditaan oikeutta jälkimmäiselle.

Sananvapaus ja neljännen mahdin idealismi ei juurikaan journalismia ohjaa. Ne asettavat toiminnalle reunaehdot, eivät tavoitetta.

Anne Moilanen, itsekin monessa kohussa mukana ollut journalisti, tutki asiaa vertailemalla poliittisia skandaaleja Isossa-Britanniassa ja Suomessa. Poliittisia skandaaleja halutaan; niistä toimittaja saa lisää liksaa, julkisuutta, mainetta ja kunniaa. Skandaaliuutisoinnin tavoitteena on päänahkojen metsästys; jonkun täytyy erota.

Vasemmalle kallistuneen journalistin suurin haave on, jos oikealle kallistunut poliitikko joutuu eroamaan. Tai koko hallitus. (!)

Skandaalijournalismista on pieni matka populismiin ja siitä taas vain pieni askel valeuutisointiin. Skandaalijournalismi on luistelua erittäin liukkaalla ja kaltevalla pinnalla. Yksittäisen poliitikon ero ei ole pahin mahdollinen seuraus. Skandaalijournalismi rapauttaa uskoa demokraattiseen päätöksentekoon ja lopulta myös itseensä sananvapauden ja neljännen vallan edustajana.

Ehkä sipilöinti tuleekin tarkoittamaan tätä: reagointia tarkoitushakuiseen poliittiseen uutisointiin, jossa kafkamaisesti tuomio on jaettu ilman syytettä tai kuulemisia.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Mitä päätettiin: pysäköintimaksut tulevat


 
Tässä oli ennen (ilmainen) parkkipaikka. Kohta korkea kerrostalo.


Marraskuussa valtuusto päätti selvittää, miten ensin Tikkurilan, sitten muiden vantaalaisten keskustojen pysäköinnin voi muuttaa maksulliseksi - ensimmäinen tunti ilmaisena.

Kukapa pysäköinnistä haluaisi maksaa ja ilmaisesta pysäköinnistä luopua.

Mutta.

Suurten kaupunkien keskustassa ei missään pysäköidä ilmaiseksi. Nopeakin visiitti Stokkalle maksaa paljon. Jos auton jättää parkkiin työpäivän ajaksi, se maksaa kymppejä. Kuukausikortillakin paljon. Miten Tikkurilassa pysäköinti voisi siis olla ilmaista?

Ei voikaan. Tikkurilan, Korson, Myyrmäen ja Hakunilan keskustan maa-alueet tarvitaan asuntorakentamiseen, ei autojen parkkeeraukseen. Asukastiheys tuo asiakkaita kauppoihin ja käyttäjiä palveluihin. Keskimääräinen asukastiheys on Vantaalla 900 asukasta / m2, Helsingissä 3000 as. / m2. Asukastiheyttä pitää nostaa siis moninkertaisesti, erityisesti keskustoissa.

Helsingin kantakaupungissa asukastiheys on 9 000 asukasta / m2. Sillä määrällä asukkaita syntyy kivijalkaan kukkakauppoja ja ravintoloita. Kantakaupungissa ei ole Tikkurilan kirjaston takana olevia laajoja parkkialueita, vaan kaikki tila on rakennettu. Rakentaminen tuo ihmisiä. Ihmiset tuovat liikkeitä. Rakentaminen vie parkkipaikkoja. Ne kaivetaan maan alle tai katukerroksen päälle. Molemmat maksavat, minkä takia myös parkkipaikat maksavat.

Maksuton pysäköinti (ja keskustat täynnä tyhjiä seisovia autoja) vai maksullinen pysäköinti (ja keskustat täynnä asuntoja, liikekiinteistöjä ja työpaikkoja)?

Mieluummin työpaikat.

Erinomainen graafi sitä, missä työpaikat sijaitsevat Helsinki / Espoo; siellä, missä ihmisiä on tiiviisti.