Sain flunssan. Lepäsin pari päivää. (Lepo = tärisin peiton alla viljanjyvälämmittimen vieressä ja aina välillä kävin kuumassa kylvyssä, välttelin buranaa, että elimistö voittaisi taudinaiheuttajan mahdollisimman nopeasti). Menin kokoukseen. Tauti yltyi. Kävin lääkärissä. Sain antibiootit. Olo parani. Tein töitä kotona. Olo parani. Tein töitä konttorilla. Tuli viikonloppu. Sain järkyttävän viruksen, lämpö nousi uudestaan, mikään ruoka ei pysynyt sisällä, jos mitään ruokaa ensinkään olisi siltä pahoinvoinnilta halunnut suuhunsa laittaa.
Ja sitten, kun olen niitä, jotka eivät kerrasta opi. Menin töihin. Sain sydämentykytystä, rytmihäiriöitä, ahdistusta, jotka pahenivat iltaa kohden. Soitin päivystykseen. "Kutsu 112, kuulostaa niin pahalta". Sovittiin kuitenkin, että sairaalassa käynti riittää, koska yleisvointi on hyvä. Sydänfilmi ei tietenkään näytä mitään muuta kuin kaunista tasaista sykettä ja joku (veri?) hapettuikin hyvin, joten lähdin kotiin.
Lepäsin. Ja nyt oppineena kävin lääkärillä uudestaan pyytämässä vielä yhden päivän lisää sairaslomaa. Käsittämätön voimattomuustauti.
Kuten me kaikki tiedämme: flunssa kannattaa hoitaa aina loppuun asti. Flunssatkin kannattaa ottaa vakavasti. Nimimerkki esimerkistä oppii, mutta oppiiko omasta?
No, nyt on olo kohentunut ja mieli levännyt ja odotan innokkaasti, kun pääsee taas töihin. Siis oikeisiin töihin, sähköposteihin vastailua sohvaltahan ei lasketa.
Muutama tilannekuva kuluneilta viikoilta.
Ihana mieheni. Pesi keittiön tuolien päällyset.
Ja asetteli ne kuivumaan takan eteen.
Yksi aamu makasin kuumeen kourissa vuoteessa. Lotta 8 v tuli kysymään,
olenko syönyt aamupalaa. En ollut. Hän laittoi minulle. Leipä (voideltu!),
keksejä iso pino, teetä keitetty, mehua tehty. Päärynä kuorittu ja viipaloitu. Ihana tyttö!
Ja hänen veli. Meillä tuo Ticketin kurakelihaalari on mennyt mainiosti pakkaskeleilläkin.
On lämmin!
Jouluna pelattiin Riskiä. Ja... pelattiin Riskiä. 