Kiitos Aamunkukalle haasteesta! Näitä on mukava lukea ja pohtia ja kirjoittaa!!
1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen « Mikä sinusta tulee isona?
Minulla oli hyvin tarkat tulevaisuudensuunnitelmat, jotka muuttuivat koko ajan. Ihan aluksi halusin äidiksi (Vihervaaran Annan tapaan). Sitten halusin taistelijaksi pahaa vastaan (Modesty Blaisen tapaan). Sitten halusin yritysjohtajaksi (Lee Iacoccan tapaan). Näiden välillekin mahtuu lukuisia erilaisia haluja, mutta muistan aina ajatelleeni, että sairaanhoitajaksi en halua. En edelleenkään tunne mitään kutsumusta sille puolelle; mies hoitaa meillä isot ja pienet pipit.
2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Aivan ehdoton oli tuo Modesty Blaise. Mustanaamiokin meni, samoin Taika-Jim.
3. Lempileikkejäsi?
Minulla oli ihan pienenä nukke nimeltä Tiina. Tiina katosi, enkä sen jälkeen huolinut mitään nukkea, en barbieta enkä mollamaijaa. Opin kerrasta, että kiintymyksen vastakohta on luopumisen tuska.
Rakensin kotia. Leikin Laura-Inglas-Wilderiä; rakensin majan ja yritin elää siellä mahdollisimman omavaraisesti.
Olen onnekas siinä mielessä, että ympärilläni on ollut aina luottavaisia aikuisia. Sain alkaa harrastaa ompelemista ja leipomista hirveän nuorena. Ensimmäistä tiikerikakkua leivoin, kun olin 4 vuotias. Se versio, jota teimme veljen kanssa äidin poissaollessa, ei tosin onnistunut...
4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Tekisi mieli sanoa, etten mistään. En ollut urheilijatyyppiä. Luin ja puuhailin, mutta en urheillut. Vanhemmat käyttivät meitä laskettelemassa paljon, ja metsässä laskemisestä pidin.
5. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Musiikki-idoleja sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut. En ole ikinä eläissäni fanittanut ketään musiikintekijää tai esittäjää. Mutta tykkäsin kuunnella musiikkia. Pianomusiikkia tietenkin, ja ehkä vähän huvittavaa on, että edelleen tykkään samoista Beethovenin ja Rachmaninovin kappaleista kuin 25 vuotta sitten.
6. Parhaat synttärisi ja miksi?
Tiedän, että minulle on järjestetty lukuisia mukavia synttäreitä, mutta en muista yksiäkään.
Tämä on todella puhutteleva kysymys; juuri eilen illalla järjestin tytölle kaverisynttäreitä. Hermot meni kun kiire oli, kerma ei riittänyt, ja kuulin pöytää kattaessa, että vieraita tulisi aiemmin sovitun 10 lisäksi vielä 5 lisää. Kun halutti kutsua... (Muutama vanhempi lastaan hakiessa mainitsikin vähän nopeasta kutsumisajasta.) Joten vähän sitä miettii, että kuinka paljon järjestää, kun ihan oikeasti ei niistä konkreettisesti myöhemmin muista mitään.
Mutta se mikä synttäreiden juhlimisesta jäi muistoksi on se tunne, että yksi päivä vuodesta on erityisen spesiaali ja se on se päivä, kun minulla on synttärit. Haluan ehdottomasti, että omat lapset kokevat koko elämänsä ajan saman tunteen (vähintään) yhtenä päivänä vuodessa!
7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Ihan pienenä saimme mummun ompelemat yöpaidat. Siitä tuli perinne; jouluyö nukuttiin aina uusissa yöpaidoissa. Vähän myöhemmin laajennettiin tätä "nukkumista" siten, että valvottiin koko jouluyö. Mutta valvottiin uusissa yöpaidoissa.
Yksi joulu rahat oli todella niukilla. Isäni oli ostanut c-kasetteja ja nimikoinut ne jokaiselle omalla nimellä. Muistan sen tunteen, kun sinänsä arvoton ja lähes turha esine yhtäkkiä muuttuikin arvokkaaksi ja tärkeäksi.
Yksi toinen joulu sain taas lahjaksi ison kasan kirjoja, nuotteja ja metronomin. Kirjat oli äkkiä luettu, metronomi lienee lentänyt seinään ja hajonnut mutta nuotit ovat tallessa edelleen.
Tämäkin on hyvää pohdintaa, kun miettii, mitä antaa lapsille joululahjaksi sellaista, jonka muistavat vielä myöhemminkin!
8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Hyvä ystäväni oli Suomessa vuoden. Suunniteltiin koko vuosi, että kesällä teemme Inter railin. Kesä tuli. Olin juuri alkanut seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa ja yhtäkkiä mikään ei tuntunut hullummalta kuin lähteä Eurooppaa kiertämään ystävän seurassa. En mennyt, enkä ole senkään jälkeen reilannut. Vielähän tässä ehtii.
Joku päivä aion myös vuorikiipeillä. Minulla on korkean paikan kammo. Kokeilin lentämistä, ei se kammo mihinkään häipynyt. Seuraavaksi kokeilen siis itseni voittamista vuorikiipeilemällä.
Haastan mukaan kaikki, jotka haluavat muistella ja miettiä! :D
There is no thinking without expressing.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
maanantai 15. marraskuuta 2010
Autossa voi: puhua ja syödä.
Leikittiin viikonloppuna nuorta.
Meillä oli hautajaiset keskisessä Suomessa. Vähän ennen määränpäätä alettiin ajatella, että mitäpä jos jatketaan matkaa pohjoiseen Suomeen, nyt kun ollaan (melkein) puolessa välissä ja on isäinpäivä ja kaikkea. Hammasharjojahan saa kaupasta ja kaikilla on vaatteet joskohta mustat, minulla ja kuopuksella varavaatteetkin. Soitettiin miehen veljelle: 'joo, kyllä te voitte tulla' , sanoi tasaisempi puolisko. Soitettiin uudestaan: 'ehdottomasti tuutte!!' , sanoi toinen puolisko. Soitettiin vielä kolmannen kerran ja yritettiin pumpata rivien välistä epäröintiä, väsymystä tai arvelusta yhtäkkisistä yövieraista * 6. Ei mitään.
Käytiin hautajaisten jälkeen kaupassa: yöpymisvälineet kuudelle. Muutama lakana tarjouksesta. Yöpaita minulle, housut tytölle. Isäinpäivälahjat isälle ja kahdelle papalle. Isäinpäiväaamiaistarvikkeet ei-omassa keittiössä. Matkaevästä, joka ravitsee maksimaalisesti ja sotkee autoa minimaalisesti (miniporkkanat). 'Miten sulla kesti niin kauan?' ...
12 tunnin istumisen jälkeen oltiin perillä. Lapset riemuitsivat lumesta ja serkuista. Minä riemuitsin siitä, että oltiin pois autosta ja että matka saatiin tehtyä, vaikka DVD hajosi.
Seuraavana aamuna herättiin kukonlaulun aikaan ja nautittiin vastapaistetuista croisanteista (minä) ja raikkaasta mansikkakakusta (nato). Croissantit oli löytö; todella hyviä ja rapeita. Ja helppotekoisia. Halpoja, 1,95 Eur / 6 kpl. Aamiaista syötiin kaksi tuntia, juhlittiin pappaa kaksi tuntia, kyläiltiin kaksi tuntia, koko ajan nautittiin runsaasti kahvia, kakkua ja karjalanpaistia. Ja lähdettiin takaisin. Lahdessa pysähdyttiin vielä toiselle papalle. Loppumatkan lapset nukkuivat, mies ajoi ja minä yritin pitää häntä hereillä keksimällä mielenkiintoista puhuttavaa tai edes puhuttavaa. Kannattiko? Kyllä vain, vaikka tänä aamuna kaikkia väsytti.
Toiseen aiheeseen; kun ulos katsoo ja näkee sadetta ja pilviä, ei piknik tule ensimmäiseksi mieleen. Mutta toisenlaisessa ilmastossa marraskuukin voi olla valoisa ja kuiva. Kun nyt satun olemaan ...kiinnostunut... siitä, miten Marimekon amerikanvalloitus etenee, laitoin ilahtuneena merkille, että tämä bloggaaja oli noteerannut merkin ja brändin. Marimekko (Suomi, marraskuu) ja Alabama (valoisaa, aurinkoa); mikä yhdistää, en tiedä, eikä sillä väliä, pääasia, että joku yhdistää!
Meillä oli hautajaiset keskisessä Suomessa. Vähän ennen määränpäätä alettiin ajatella, että mitäpä jos jatketaan matkaa pohjoiseen Suomeen, nyt kun ollaan (melkein) puolessa välissä ja on isäinpäivä ja kaikkea. Hammasharjojahan saa kaupasta ja kaikilla on vaatteet joskohta mustat, minulla ja kuopuksella varavaatteetkin. Soitettiin miehen veljelle: 'joo, kyllä te voitte tulla' , sanoi tasaisempi puolisko. Soitettiin uudestaan: 'ehdottomasti tuutte!!' , sanoi toinen puolisko. Soitettiin vielä kolmannen kerran ja yritettiin pumpata rivien välistä epäröintiä, väsymystä tai arvelusta yhtäkkisistä yövieraista * 6. Ei mitään.
Käytiin hautajaisten jälkeen kaupassa: yöpymisvälineet kuudelle. Muutama lakana tarjouksesta. Yöpaita minulle, housut tytölle. Isäinpäivälahjat isälle ja kahdelle papalle. Isäinpäiväaamiaistarvikkeet ei-omassa keittiössä. Matkaevästä, joka ravitsee maksimaalisesti ja sotkee autoa minimaalisesti (miniporkkanat). 'Miten sulla kesti niin kauan?' ...
12 tunnin istumisen jälkeen oltiin perillä. Lapset riemuitsivat lumesta ja serkuista. Minä riemuitsin siitä, että oltiin pois autosta ja että matka saatiin tehtyä, vaikka DVD hajosi.
Seuraavana aamuna herättiin kukonlaulun aikaan ja nautittiin vastapaistetuista croisanteista (minä) ja raikkaasta mansikkakakusta (nato). Croissantit oli löytö; todella hyviä ja rapeita. Ja helppotekoisia. Halpoja, 1,95 Eur / 6 kpl. Aamiaista syötiin kaksi tuntia, juhlittiin pappaa kaksi tuntia, kyläiltiin kaksi tuntia, koko ajan nautittiin runsaasti kahvia, kakkua ja karjalanpaistia. Ja lähdettiin takaisin. Lahdessa pysähdyttiin vielä toiselle papalle. Loppumatkan lapset nukkuivat, mies ajoi ja minä yritin pitää häntä hereillä keksimällä mielenkiintoista puhuttavaa tai edes puhuttavaa. Kannattiko? Kyllä vain, vaikka tänä aamuna kaikkia väsytti.
Toiseen aiheeseen; kun ulos katsoo ja näkee sadetta ja pilviä, ei piknik tule ensimmäiseksi mieleen. Mutta toisenlaisessa ilmastossa marraskuukin voi olla valoisa ja kuiva. Kun nyt satun olemaan ...kiinnostunut... siitä, miten Marimekon amerikanvalloitus etenee, laitoin ilahtuneena merkille, että tämä bloggaaja oli noteerannut merkin ja brändin. Marimekko (Suomi, marraskuu) ja Alabama (valoisaa, aurinkoa); mikä yhdistää, en tiedä, eikä sillä väliä, pääasia, että joku yhdistää!
Hauskaa alkanutta viikkoa nuorille ja nuoreksi itsensä kuvitteleville ! :D
maanantai 8. marraskuuta 2010
Hyvä kysymys
Kiitollinen.
(Kylmästä). Voi pitää ihanaa (Zarasta) löytämääni cashmerevillatakkia, joka kaikkien identiteettikriisipohdiskelujen jälkeen on ajattoman helmenharmaa. Ja tästä tylsästä värivalinnasta olen tyytyväinen, kun se sopii niin hyvin muihin väreihin, kuten (poikkeuksellisen värikkääseen) mustaan tai (kerrassaan omaperäiseen) farkkuun.
(Kärsivällisyydestä). Kuopus oli väsynyt aamulla ja keskustelimme ylösnoususta, aamupalasta, vaatteista, vessassakäynnistä, ulkovaatteiden pukemisesta, puuhapetestä, lumesta, lumityökaluista, autossa istumisesta, musiikista, uutisista. Keskustelu oli siis sitä, että yritin kumota EN HALUA -väitteitä jokseenkin heppoisilla argumenteilla. Päiväkodin penkissä ei olisi saanut riisuua. Pientä takakireyttä äänessä kävin läpi "tämä käsi toinen käsi, tämä jalka, toinen jalka" ja oikeasti ajattelin, että pinna kestä vielä pikkuisen (vaikka olenkin jo myöhässä). Suloinen kuopus kuitenkin aisti tuon takakireyden (mitkä tuntosarvet!), ja loppujen lopuksi päädyttiin sitten halaileen ja pussaileen ja vakuuttelemaan rakkautta, tykkäämistä ja kaikinpuolista ihanuutta siinä päiväkodin eteisessä.
(Pimenevistä päivistä); jouluun on 47 päivää, kuten eBay muistuttaa etusivullaan. Se on vähän. Meillä soi jo Jouluoratorio autossa. (Ja kuten luonnontiede meille on opettanut joskus ala-asteella; pikkuisen ennen joulua päivät alkavat jo pidentyä).
(Öistä). Tehtiin väkivaltaa kalenterille ja survottiin sinne miehen kanssa nukkumisloma. Niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Tallinnaan. Mutta oikeasti; jos ajankäytön pääasiallinen kohde on levätä, nukkua, ottaa päiväunia, nukkua ja levätä, ei kannata mennä minnekään, jossa voisi tehdä mitään muuta kuin nukkua.
(Perheestä). (Nämä eivät ole prioriteettijärjestyksessä). Minusta on ihana inttää lasten kanssa siitä mihin Napoleon kuoli. Minusta on ihanaa lukea tytölle Pikku Naisia ja huomata hänen seuraavana päivänä perustaneen Pikvik -kerhon. Minusta on ihanaa, kun kohta-kolme v julistaa ensimmäiseksi lauantaiaamuna, että hänestä tulee isona traktorimies.
(Sukulaisista). Kuka muu kuin sisko jaksaa ymmärtää, miksi minä en jaksa ymmärtää 3/4 osahihoja. Ja kukaan muu ei jaksa keskustella sunnuntaina aamukahvilla aiheesta "miksi minä haluan Canon EOS:n, vaikka se on raskas kantaa ja sisältää aivan liikaa ominaisuuksia minun kyvyille tai kärsivällisyydelle" kuin isä. Samat argumentit lyödään aamiaismuffinsien joukkoon kerta toisensa jälkeen. Lopputulos; niin kauan kun teen impulssiostoksia puolikkaisiin poroihin, meille ei kameraa tule. Mutta joku sunnuntaiaamu se minulla on ja nappaan sillä muffineista kuvan ja liitän kuvan tähän blogiin ja totean, että ostin tämän ihan vain koska isä kielsi.
(Aviomiehestä). Ei ylläty, vaikka innostun pikkujouluista. Ei estä suunnittelemasta sellaisia noiden ja noiden ja noidenkin kanssa. On positiivisen kannustava, kun työpaikkatarjous todetaan sijaitsevan kaukana kaikesta, varsinkin salaattivoittoisista lounaspaikoista. Tuo Marie Clairen töistä tuliaisiksi, vaikka ei ehkä täysin ymmärrä konseptia (enkä minäkään kyllä).
(kuva via)
(Kylmästä). Voi pitää ihanaa (Zarasta) löytämääni cashmerevillatakkia, joka kaikkien identiteettikriisipohdiskelujen jälkeen on ajattoman helmenharmaa. Ja tästä tylsästä värivalinnasta olen tyytyväinen, kun se sopii niin hyvin muihin väreihin, kuten (poikkeuksellisen värikkääseen) mustaan tai (kerrassaan omaperäiseen) farkkuun.
(Kärsivällisyydestä). Kuopus oli väsynyt aamulla ja keskustelimme ylösnoususta, aamupalasta, vaatteista, vessassakäynnistä, ulkovaatteiden pukemisesta, puuhapetestä, lumesta, lumityökaluista, autossa istumisesta, musiikista, uutisista. Keskustelu oli siis sitä, että yritin kumota EN HALUA -väitteitä jokseenkin heppoisilla argumenteilla. Päiväkodin penkissä ei olisi saanut riisuua. Pientä takakireyttä äänessä kävin läpi "tämä käsi toinen käsi, tämä jalka, toinen jalka" ja oikeasti ajattelin, että pinna kestä vielä pikkuisen (vaikka olenkin jo myöhässä). Suloinen kuopus kuitenkin aisti tuon takakireyden (mitkä tuntosarvet!), ja loppujen lopuksi päädyttiin sitten halaileen ja pussaileen ja vakuuttelemaan rakkautta, tykkäämistä ja kaikinpuolista ihanuutta siinä päiväkodin eteisessä.
(Pimenevistä päivistä); jouluun on 47 päivää, kuten eBay muistuttaa etusivullaan. Se on vähän. Meillä soi jo Jouluoratorio autossa. (Ja kuten luonnontiede meille on opettanut joskus ala-asteella; pikkuisen ennen joulua päivät alkavat jo pidentyä).
(Öistä). Tehtiin väkivaltaa kalenterille ja survottiin sinne miehen kanssa nukkumisloma. Niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Tallinnaan. Mutta oikeasti; jos ajankäytön pääasiallinen kohde on levätä, nukkua, ottaa päiväunia, nukkua ja levätä, ei kannata mennä minnekään, jossa voisi tehdä mitään muuta kuin nukkua.
(Perheestä). (Nämä eivät ole prioriteettijärjestyksessä). Minusta on ihana inttää lasten kanssa siitä mihin Napoleon kuoli. Minusta on ihanaa lukea tytölle Pikku Naisia ja huomata hänen seuraavana päivänä perustaneen Pikvik -kerhon. Minusta on ihanaa, kun kohta-kolme v julistaa ensimmäiseksi lauantaiaamuna, että hänestä tulee isona traktorimies.
(Sukulaisista). Kuka muu kuin sisko jaksaa ymmärtää, miksi minä en jaksa ymmärtää 3/4 osahihoja. Ja kukaan muu ei jaksa keskustella sunnuntaina aamukahvilla aiheesta "miksi minä haluan Canon EOS:n, vaikka se on raskas kantaa ja sisältää aivan liikaa ominaisuuksia minun kyvyille tai kärsivällisyydelle" kuin isä. Samat argumentit lyödään aamiaismuffinsien joukkoon kerta toisensa jälkeen. Lopputulos; niin kauan kun teen impulssiostoksia puolikkaisiin poroihin, meille ei kameraa tule. Mutta joku sunnuntaiaamu se minulla on ja nappaan sillä muffineista kuvan ja liitän kuvan tähän blogiin ja totean, että ostin tämän ihan vain koska isä kielsi.
(Aviomiehestä). Ei ylläty, vaikka innostun pikkujouluista. Ei estä suunnittelemasta sellaisia noiden ja noiden ja noidenkin kanssa. On positiivisen kannustava, kun työpaikkatarjous todetaan sijaitsevan kaukana kaikesta, varsinkin salaattivoittoisista lounaspaikoista. Tuo Marie Clairen töistä tuliaisiksi, vaikka ei ehkä täysin ymmärrä konseptia (enkä minäkään kyllä).
(kuva via)
perjantai 5. marraskuuta 2010
Nauru pidentää viikonloppua
Pilvisestä perjantaista viis, iloa ja hiljentymistä viikonloppuun!
Napattu Nuori Lääkäri-lehdestä, kaikki lääkärien tumpelointeja, osa toki konekirjoittajienkin virhepainalluksia. Tositarinoita:
Tulosyy: Tukieläinongelmat...
Potilas tulee näyttämään oikeaa keskisormeaan.
Tänään taas huimailua ja nimenomaan jalkeilla ollessa kaatuilua.
Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt.
Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun.
Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa.
44-vuotias aiemmin varsin terve keittiö Koskelan sairaalasta.Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa.Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan.Tupakoinut noin 7 savuketta 15 vuoden aikana.
Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta.
Potilas kertoo, että veri ollut punaista jo pari päivää.
Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. Kotona kävelee seiniä pitkin.
Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että jaksaa lähteä pois.
Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin.
23-vuotias tuoteryhmäasiantuntija S-Marketissa. Työkseen kantelee juomakoreja.
Potilaalla käy KSHx1 ja arteriapalvelu.Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessa nyrjäyttänyt leuat.
Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä.
Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut Tellukselle.
Puhuttaessa Hesperian päivystyspoliklinikasta, kertoo päivystävänsä siellä MTK:n puolesta. On soittamassa Hesperiaan ja tarkistaa, onkosiellä palkkamurhaajat paikalla.
Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty.
Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve.Pärjäilee kotona täysin omatoiminen siivooja kerran viikossa.
Tullut tunne, että pää puolittunut ja lopettanut lääkityksen.
Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.
Potilas kertoo, että aamujäykkyys kestää 2 tuntia.
Vasen nilkka murtunut pari vuotta sitten, kipsissä.
Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg tabletteja ja viinaa. Alcometer 2.8 promillea. Päätä särkee yhä.
Valvonut koko yön, ajoittain nukkunut.Nyt päättänyt yrittää vähän pidempää unta ja ottanut 14 kpl Imovanea kerralla ja alkoa.
Jo vuosikymmeniä ollut kipuja nivelissä, terveysasemalla ei ole viitsinyt käydä ja hakeutuu nyt sairaalaan päivystyksenä.
Tulosyy: Kouristanut eläkkeellä psyykkisistä syistä.Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi.
Muutaman PLV:n sairastanut aiemmin.
Lähete ta:lta: Mahdollisesti kuuroutunut nivustyrä.
Väittää sokerin vievän jalat alta. Puhaltaa 2.9 promillea.
Potilas on 7-vuotias nainen, töissä lihatiskissä, selkäkipuja ollut.Esitiedot: Katso yst. myös sivut 1-65.
Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.Päivässä n. 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.
Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.Molemmissa lonkissa totaaliproteesit. Muuten ei säännöllistä lääkitystä.
Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.Vasen pakara palpoiden stabiili.Takaraivolla Mersun muotoinen haava.
Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.Desorientoitunut miellyttävällä tavalla aikaan ja paikkaan.Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.Sydämestä ei selvää obstruktiota.
Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.Potilaan purema tuntuu tavalliselta.Potilas asiallinen ja orientoitunut x3.Yt hyvä. Tällä hetkellä vainaa.Alahuulessa vasemmassa huulipunassa pinnallinen haava.
St: Kuiva ja asiallinen potilas.
St: Ihmettelee vatsansa muotoa, joka pömppö. Vatsa palp pehmeä, rauhallinen kaljamaha.CPAP puhuu lauseita, ei kipuja.Massiivisen obeesi. Syö kotona kaiken mitä löytää.
Runsaasti pieniä elukoita ympäri kehoa.Rikan poisto lapiolla ja muut toimenpiteetNormaali rasitus 200 metriä ja 2 tyynyä.
Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi.
Poistetaan roska silmästä rikkalapiolla.Jatkosuunnitelmat ja johdonpäätöksetVoltaren kipuun, sauvat, 10 kpl mukaan.Nyt osastolla paikkatilapulanne.
Niskakivun vuoksi otettiin kaularanka-rtg, jota katsoin yhdessä kir. päivystäjän kanssa, joka oli mielestäni normaali.Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle.Todennäköisesti kysymys huonosta kunnosta, päästetään hyväkuntoisena kotiin.
(Ja ihan selvyydeksi; sairauksia ei ole syytä pilkata. Hieman poissaoleville, kenties naapurin varpaaseen kiinniteipatuille lääkärilausunnoille voi nauraa. :D )keskiviikko 3. marraskuuta 2010
The beautiful
... oli Ruotsin kuninkaallinen pari, jos joku heidät näki. Valkoinen kotelomekko ja mustat nilkkurit, wau!
Mutta tuo valtamerentakainen vaali jännittää enemmän.
Meillä oli viikonloppuna vieraita Michiganista. Nuoruuden ystävä, sitä tyyppiä, jonka kanssa juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi lopetettiin 10 v sitten. Politiikasta.
USAssa oli viime viikolla lehdistössä ollut suurena uutisena meidän hieno koulujärjestelmä. Opettajat kuuluvat akateemisesti koulutetuista ansiotulojen perusteella ylimpään 20 %:iin. Ryhmät ovat pieniä, n. 18-20 oppilasta. Opetus on laajaa ja oppimistulokset on hyviä. Kaksi viimeistä pitävät paikkansa, kaksi ensimmäistä ei. Ryhmät ovat suuria, mutta hirveän pätevät ja asialleen omistautuneet opettajat tekevät ihmeitä.
Kieltämättä tätä oppimista tehdään heikoimmin edistyvien tahdissa; tasoryhmiä ei ole. Etuna on, että näin maksimoidaan heikoimpien oppimistulokset (ei leimautumista jne), mutta lahjakkain joukko turhautuu ja taantuu. Näin siis yleisesti; meillä on erikoiskouluja ja varsinkin yläkouluissa opettajat pystyvät antamaan lisämateriaalia asioista kiinnostuneille.
Meidän koulujärjestelmä on hyvä. Kokonaisuutena ihan oikeasti hyvä. En vain tiedä, onko se niistä syistä hyvä, mitä USAssa esitettiin. Tietääkö kukaan.
Mutta USAlainen vaalijärjestelmä on hyvä. Muistatte, kuinka Bush voitti monellako äänellä, muutamalla kymmenellä? Kun ääniä annettiin yli 100 000 000 (sata miljoonaa)? Vähän epäilyttävää, eikö totta.
Mutta Alaskassa, siis siellä, mistä Sarah Palin on kotoisin, oli jännä tilanne. Senaattorin paikasta kilpailee käytännössä republikaanien virallinen ehdokas ja demokraattien virallinen ehdokas. Paitsi Alaskassa. Palinin tiukasti tukema Joe Miller oli republikaanien oma ehdokas. Kansa halusi toisin, se kirjoitti käsin vaalilippuihin Murkowskin nimen. Ja näin ollen Lisa Murkowskilla on mahdollisuus voittaa äänestys, olematta siis itse virallisesti ehdokas.
Ajatelkaapa samaa kansan vallan kunnioitusta ja virallisen järjestelmän ohitusta Suomessa. En osaa kuvitella.
Kannattajille opetettiin, miten tavata Murkowski oikein. :D
Mutta tuo valtamerentakainen vaali jännittää enemmän.
Meillä oli viikonloppuna vieraita Michiganista. Nuoruuden ystävä, sitä tyyppiä, jonka kanssa juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi lopetettiin 10 v sitten. Politiikasta.
USAssa oli viime viikolla lehdistössä ollut suurena uutisena meidän hieno koulujärjestelmä. Opettajat kuuluvat akateemisesti koulutetuista ansiotulojen perusteella ylimpään 20 %:iin. Ryhmät ovat pieniä, n. 18-20 oppilasta. Opetus on laajaa ja oppimistulokset on hyviä. Kaksi viimeistä pitävät paikkansa, kaksi ensimmäistä ei. Ryhmät ovat suuria, mutta hirveän pätevät ja asialleen omistautuneet opettajat tekevät ihmeitä.
Kieltämättä tätä oppimista tehdään heikoimmin edistyvien tahdissa; tasoryhmiä ei ole. Etuna on, että näin maksimoidaan heikoimpien oppimistulokset (ei leimautumista jne), mutta lahjakkain joukko turhautuu ja taantuu. Näin siis yleisesti; meillä on erikoiskouluja ja varsinkin yläkouluissa opettajat pystyvät antamaan lisämateriaalia asioista kiinnostuneille.
Meidän koulujärjestelmä on hyvä. Kokonaisuutena ihan oikeasti hyvä. En vain tiedä, onko se niistä syistä hyvä, mitä USAssa esitettiin. Tietääkö kukaan.
Mutta USAlainen vaalijärjestelmä on hyvä. Muistatte, kuinka Bush voitti monellako äänellä, muutamalla kymmenellä? Kun ääniä annettiin yli 100 000 000 (sata miljoonaa)? Vähän epäilyttävää, eikö totta.
Mutta Alaskassa, siis siellä, mistä Sarah Palin on kotoisin, oli jännä tilanne. Senaattorin paikasta kilpailee käytännössä republikaanien virallinen ehdokas ja demokraattien virallinen ehdokas. Paitsi Alaskassa. Palinin tiukasti tukema Joe Miller oli republikaanien oma ehdokas. Kansa halusi toisin, se kirjoitti käsin vaalilippuihin Murkowskin nimen. Ja näin ollen Lisa Murkowskilla on mahdollisuus voittaa äänestys, olematta siis itse virallisesti ehdokas.
Ajatelkaapa samaa kansan vallan kunnioitusta ja virallisen järjestelmän ohitusta Suomessa. En osaa kuvitella.
Kannattajille opetettiin, miten tavata Murkowski oikein. :D
tiistai 2. marraskuuta 2010
Kakkuja, kokouksia ja neuvottomuutta.
Kyllä vieraat on mukavia! Sadannen katetun lautasen jälkeen totesin, että on ne vain mukavia.
Onneksi meidän vieraat sietää hyvin sitä, että ruoka tehdään siinä silmien edessä. Ja kakut. Tyttären synttärikakuksi tein liilan: mustikkapyrettä, liivatetta, tuorejuustoa ja kermaa täytteeksi ja kuorrutukseksi. Kuorrutus ei hyytynyt. Odotettiin. Tiputeltiin lisää kahvia. Taas odoteltiin. Lisää juttelua. Lopulta petti hermot ja täytin kakun juoksevalla täytteellä. Kun aloin kuorruttaa kakkua, liivate suostui yhteistyöhön ja sain kakun pysymään kasassa ja jokseenkin kakun näköisenä. Viime tipassa!
Pojalle tein lakritsakuorrutusta. Luin kinuskikissan ohjetta ja ajattelin, että edellisenä iltana kick-patukoiden uuttaminen kermaan ei ... jotenkin ole minua. Joten oikaisin; sulatin patukat ja valkosuklaan mikrossa, jäähdytin ja sekoitin kerman joukkoon. Hyvin toimi. Seuraavana päivänä kokeilin sitä kermaan sulattamista, ja sain senkin onnistumaan.
Kolmannen kakun tein meidän harvest -kekkereihin. Höyrytin kevyesti sokeroituja omenakuutioita väliin, lisäksi kerma-rahkaa. Koristelin marsipaanilla. Ajoi asiansa.
Tyttö teki numerot. Yhdelle 75 v, yhdelle 8 v ja yhdelle 31 v, mutta tämä päättikin sitten olla 32 v joten vaihdettiin ykkönen kakkoseksi (huomaa epätäsmällisyys pohjassa).
Kakkujen välissä selvitin päätä.
Tein aarrekartan. Älkää suhtautuko epäluulolla kuten minä tein aikoinaan. 5 vuotta sitten tehtiin siskon kanssa viimeisenä iltana kuvakollaasia ja naurettiin ja surtiin seuraavana päivänä koittavaa eroa. Kollaasista tuli hieno, laitoin sen vaatekaapin oveen, tuijottelin päivittäin ja noin vuoden päästä meillä oli unelmista toteutumassa tontti & talo ja vauva. Tein uuden, siitäkin toteutui suurin osa. Nyt tein kolmannen. Tekniikka on siis se, että selataan vino pino lehtiä, leikataan intuitiivisesti itseä miellyttäviä kuvia, liimataan ne paperille, analysoidaan, pohditaan, tuijotetaan säännöllisesti (esimerkiksi aamulla unisilla silmillä) ja pikku hiljaa kuvista muodostuu tavoitteita ja säännöllisesti katseltuna tavoitteet alkavat vaikuttaa tekoihin ja niin ne toteutuvat. Itsesuggestiota, toimii. (Ihan vastaavasti työpaikalla hahmottelen tekemättömät työt ryhmiin, katselen niitä joutohetkinä ja ruksin pois sitä mukaa kun tulevat tehdyksi. Illuusio asioiden etenemisestä tms.) Suosittelen kaikille omista unelmistaan kiinnostuneille lämpimästi. Ihan vinkkinä tosin; jos haluaa työelämällisiä haasteita, kannattaa joukkoon varata muitakin kuin sisustuslehtiä. Tai sitten joutuu tyytymään vain uusiin taloihin. :D
Kakkukollaasin ja kuvakollaasin lisäksi luin. Olen tunnustetusti ihminen, joka ei ota vastaan neuvoja. Ei vaikka kysyy natiivilta, miten sanoa "kaivataan" ruotsiksi futuurin passiivissa, ja kommer att saknas ei "kuulosta" oikealta. (Kaikkea sitä joutuu Västeråsiin asti menemään kuulemaan pomoltaan. Mutta se on toinen tarina, jota ehkä joskus puretaan.)
Olen täydellisen neuvoton siis. Siitä huolimatta luen Mireille Guilianon neuvot elämään, hyvinvointiin, rakkauteen, syöntiin, nautintoon ja yleiseen selviämiseen säännöllisesti aina elämällisen selkärangattomuuden iskiessä. (Ja sehän iskee takuuvarmasti, kun neuvoja kuuntelemattoman lisäksi kuulee samaisessa pohjois-Ruotsalaisessa kaupungissa olevansa myös hymytön jakaantunut persoonallisuus, jonka ammatilliset taidot on jääneet ammattikoulun tasolle. Siis ihan tasa-arvon hengessä, kyllähän minä ymmärrän ja en tietenkään suutu, loukkaannu enkä ota itseeni. ) (Ja nyt sullon tätä Pandoran lipasta kiinni ja yritän jatkaa Mireillestä!!!)
Sisko kertoi, että Ranskattaret eivät liho ja Ranskattaren ruokavuosi on saanut jatkoa, jotain joka käsittelee naisia ja työtä. Tilasin kirjan välittömästi. Ja luin myös.
Kirjoittaja, Mireille Guiliano, on ranskatar, joka johtaa Veuve Cliquotin USA:n toimintoja. Ensimmäinen nainen alallaan ja korkealle edennyt nainen siinä firmassa. Hän tietää, mitä tehdä mitä ihmeellisemmissä asioissa. Mutta ennen kaikkea, häntä lukiessa jaksaa uskoa siihen, että elämässä on ihan mikä tahansa mahdollista. On on, aarrekartasta vain eteenpäin, kyllä minä tiedän, mutta jostain syystä ihan aina ei siltä tunnu. Siksi tällaisia elämänvahvistimia.
Ja sitten vielä pari pikkujuttua. Virkkasin patalapun. En ole KOSKAAN tykännyt mistään virkatusta ja virkattuja patalappuja inhoan ihan kategorisesti, mutta tein kauniin valkoisen sinisillä kukilla kummitädilleni (sille numero 75).
Ja olen käynyt järvessä. Veden lämpötila on +5 ja ilman + 4 ja kylmää on mennessä ja tullessa mutta eteenpäin vain kuten mummo lumessa. (Virkattuja patalappujakin enemmän inhoan siis kylmää ja vettä.)
Elämässä kannattaa joskus tehdä asioita, joita on aina kuvitellut inhoavansa. Avartaa.
Onneksi meidän vieraat sietää hyvin sitä, että ruoka tehdään siinä silmien edessä. Ja kakut. Tyttären synttärikakuksi tein liilan: mustikkapyrettä, liivatetta, tuorejuustoa ja kermaa täytteeksi ja kuorrutukseksi. Kuorrutus ei hyytynyt. Odotettiin. Tiputeltiin lisää kahvia. Taas odoteltiin. Lisää juttelua. Lopulta petti hermot ja täytin kakun juoksevalla täytteellä. Kun aloin kuorruttaa kakkua, liivate suostui yhteistyöhön ja sain kakun pysymään kasassa ja jokseenkin kakun näköisenä. Viime tipassa!
Pojalle tein lakritsakuorrutusta. Luin kinuskikissan ohjetta ja ajattelin, että edellisenä iltana kick-patukoiden uuttaminen kermaan ei ... jotenkin ole minua. Joten oikaisin; sulatin patukat ja valkosuklaan mikrossa, jäähdytin ja sekoitin kerman joukkoon. Hyvin toimi. Seuraavana päivänä kokeilin sitä kermaan sulattamista, ja sain senkin onnistumaan.
Kolmannen kakun tein meidän harvest -kekkereihin. Höyrytin kevyesti sokeroituja omenakuutioita väliin, lisäksi kerma-rahkaa. Koristelin marsipaanilla. Ajoi asiansa.
Tyttö teki numerot. Yhdelle 75 v, yhdelle 8 v ja yhdelle 31 v, mutta tämä päättikin sitten olla 32 v joten vaihdettiin ykkönen kakkoseksi (huomaa epätäsmällisyys pohjassa).
Kakkujen välissä selvitin päätä.
Tein aarrekartan. Älkää suhtautuko epäluulolla kuten minä tein aikoinaan. 5 vuotta sitten tehtiin siskon kanssa viimeisenä iltana kuvakollaasia ja naurettiin ja surtiin seuraavana päivänä koittavaa eroa. Kollaasista tuli hieno, laitoin sen vaatekaapin oveen, tuijottelin päivittäin ja noin vuoden päästä meillä oli unelmista toteutumassa tontti & talo ja vauva. Tein uuden, siitäkin toteutui suurin osa. Nyt tein kolmannen. Tekniikka on siis se, että selataan vino pino lehtiä, leikataan intuitiivisesti itseä miellyttäviä kuvia, liimataan ne paperille, analysoidaan, pohditaan, tuijotetaan säännöllisesti (esimerkiksi aamulla unisilla silmillä) ja pikku hiljaa kuvista muodostuu tavoitteita ja säännöllisesti katseltuna tavoitteet alkavat vaikuttaa tekoihin ja niin ne toteutuvat. Itsesuggestiota, toimii. (Ihan vastaavasti työpaikalla hahmottelen tekemättömät työt ryhmiin, katselen niitä joutohetkinä ja ruksin pois sitä mukaa kun tulevat tehdyksi. Illuusio asioiden etenemisestä tms.) Suosittelen kaikille omista unelmistaan kiinnostuneille lämpimästi. Ihan vinkkinä tosin; jos haluaa työelämällisiä haasteita, kannattaa joukkoon varata muitakin kuin sisustuslehtiä. Tai sitten joutuu tyytymään vain uusiin taloihin. :D
Kakkukollaasin ja kuvakollaasin lisäksi luin. Olen tunnustetusti ihminen, joka ei ota vastaan neuvoja. Ei vaikka kysyy natiivilta, miten sanoa "kaivataan" ruotsiksi futuurin passiivissa, ja kommer att saknas ei "kuulosta" oikealta. (Kaikkea sitä joutuu Västeråsiin asti menemään kuulemaan pomoltaan. Mutta se on toinen tarina, jota ehkä joskus puretaan.)
Olen täydellisen neuvoton siis. Siitä huolimatta luen Mireille Guilianon neuvot elämään, hyvinvointiin, rakkauteen, syöntiin, nautintoon ja yleiseen selviämiseen säännöllisesti aina elämällisen selkärangattomuuden iskiessä. (Ja sehän iskee takuuvarmasti, kun neuvoja kuuntelemattoman lisäksi kuulee samaisessa pohjois-Ruotsalaisessa kaupungissa olevansa myös hymytön jakaantunut persoonallisuus, jonka ammatilliset taidot on jääneet ammattikoulun tasolle. Siis ihan tasa-arvon hengessä, kyllähän minä ymmärrän ja en tietenkään suutu, loukkaannu enkä ota itseeni. ) (Ja nyt sullon tätä Pandoran lipasta kiinni ja yritän jatkaa Mireillestä!!!)
Sisko kertoi, että Ranskattaret eivät liho ja Ranskattaren ruokavuosi on saanut jatkoa, jotain joka käsittelee naisia ja työtä. Tilasin kirjan välittömästi. Ja luin myös.
Kirjoittaja, Mireille Guiliano, on ranskatar, joka johtaa Veuve Cliquotin USA:n toimintoja. Ensimmäinen nainen alallaan ja korkealle edennyt nainen siinä firmassa. Hän tietää, mitä tehdä mitä ihmeellisemmissä asioissa. Mutta ennen kaikkea, häntä lukiessa jaksaa uskoa siihen, että elämässä on ihan mikä tahansa mahdollista. On on, aarrekartasta vain eteenpäin, kyllä minä tiedän, mutta jostain syystä ihan aina ei siltä tunnu. Siksi tällaisia elämänvahvistimia.
Ja sitten vielä pari pikkujuttua. Virkkasin patalapun. En ole KOSKAAN tykännyt mistään virkatusta ja virkattuja patalappuja inhoan ihan kategorisesti, mutta tein kauniin valkoisen sinisillä kukilla kummitädilleni (sille numero 75).
Ja olen käynyt järvessä. Veden lämpötila on +5 ja ilman + 4 ja kylmää on mennessä ja tullessa mutta eteenpäin vain kuten mummo lumessa. (Virkattuja patalappujakin enemmän inhoan siis kylmää ja vettä.)
Elämässä kannattaa joskus tehdä asioita, joita on aina kuvitellut inhoavansa. Avartaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)