Lähtemisen sietämätön keveys

Ensin sitä ollaan intoa täynnä: kiitos kutsusta, totta kait. Seuraava puhelu: 'ollaan me tulossa', 'nähdään vain!' Sitten mennään.

Muutama päivä on ylibuukattu. Istumista ja kahvinjuontia. Sitä miettii menomatkan pituutta ja paluumatkan tuskaa. Ruuhkaa. Väsyneenä töihin menemistä. Ylitäyttä pyykkikaappia.

Eikö joskus voisi olla pääsiäisenä kotonakin ja keskittyä ... pääsiäiseen.

Mutta sitten sitä miettii kaikkia niitä, jotka ei lähde, vaikka pyhien pituus on jokaiselle vakio. Silloin tuntee itsensä voimakkaaksi ja voittajaksi. Me mennään, valittajat jää.

Matkan valmistelu on sinänsä tyhjentävä kokemus. Kirjaimellisesti. Nämä kirjat äidille, nämä vaatteet serkuille. Nämä ruuat pitää syödä ennen lähtöä. Kaapit tyhjenee kauniisti. Oulun kauppoja kierrellessä sitten taas ajattelee, että pitää tukea Suomea tasapuolisesti, kantaa kalliisti verotettuja euroja joka kolkkaan. Ja ostaa tyhjän tilan täyteen. (On niitä tosin huonompiakin syitä ostaa. Kerran ostin kokonaisen lahnan, kun kalamyyjä näytti niin yksinäiseltä. En edes tykkää lahnasta, perhe vielä vähemmän).

Tavaran kiertoliike ratkaisee. Ja kiertonopeus.

Mutta jäätielle me ei mennä. Pelotti jo lapsena ihan tarpeeksi.

Säästetään sähköä

Olen omistajana Vantaan Energiassa, mutta en pidä yhtään siitä, että yhtiön laskutusjärjestelmät ovat niin tehokkaita. Todelliseen kulutukseen perustuva sähkölasku on postilaatikossa nopeammin kuin yläkerrasta on sammutettu kaikki valot. Marraskuun sähkölasku oli 300 euroa, eikä marraskuu ollut edes kylmä kuukausi.

Aloimme säästää sähköä. Laskin ensimmäisenä huoneiden lämpötilaa. Sillä seurauksella, että tuulikaappiin talvehtimaan siirretty kasvi kuoli pois. Tuulikaapista tuli hyvä säilytyspaikka litran limsoille, melkein jääkaappiakin viileämpää raikasta juotavaa, mikäs sen mukavampaa. Tammikuussa päätin, että  koko perhe käy uimassa kerran viikossa. Uintilipun hinnalla kun voisi ovelasti myös seistä lämpimän suihkun alla pitkiäkin aikoja. Äkkiä laskien kuitenkin selvisi, että tämä oli otettu huomioon lipun hinnassa.

Mietin, miltä yleinen kehoitus 'käykää suihkussa missä tahansa muualla paitsi kotona' kuulostaisi. Siinä voisi olla omat kasvatukselliset ongelmansa, ei menty siihen.

Katselin ulos asennettuja jouluvaloja epäillen. Kuinkahan paljon noistakin sähkömittari ottaa kierroksia. Mutta kun  'Art is a profound intellectual stimulation' sanoi eräskin Bressler.  Jouluvalot jäivät. Niitä,  Tieteen kuvalehtiä ja paljon kirjoja: mitäpä sitä kasvavat lapset muuta tarvitsivatkaan. No, ehkä lämpimät makuuhuoneet olisivat kivat.

Löysimme sähkönkäytön mustan aukon varastosta. Varaston patterien edessä oli hyllyt, ja hyllyillä paljon tavaraa. 'Niin montako vuotta vielä säilytetään näitä villapaitoja?' ' Ei NIITÄ saa heittää pois, niistä tulee patalappujen täytettä!' -keskustelu sai aivan uuden sävyn, kun sana 'säilytys' alkoi kuulostaa samalta kuin 'runsas sähkönkulutus'. Kalliiksi ovat tulleet ne patalaput, jotka sitten joskus tulevaisuudessa tehdään.

Aloin kuitenkin hävittää tavaraa varastosta. Sisäinen Roope Ankka keksi leikata fleecen kuteeksi, virkata sen pötköksi ja täyttää tämän esimerkiksi vanhoilla villapaidoilla. Tällä tiivistettiin näppärästi ulko-ovet. Viikon päästä ne tiivistyivät vielä näppärämmin ihan oikealla tiivisteellä.

Varaston pakastimen tyhjennys alkoi myös. Jos se olisi tyhjä ja pois päältä, sähköäkin kuluisi vähemmän. Ainut vain, että isoäidin pakkaseen ennen kuolemaansa poimimat mustaherukat; ei niitä saa heittää pois. Ei niitä raaski tosin käyttääkään.

Miten voi säästää sähköä, jos lämpötilaa ei voi laskea, vedenkulutusta pienetää eikä koneiden käyttöä vähentää. Ei mitenkään. Ostakaa Fortumia