Sport blender, koettu

'Keep smiling'. Tai suomennettuna:  'hymyile läpi kyynelten'.

'Olet niin vanhan kuin koet olevasi'.  Ja aika mielenkiintoisesti: 'olet niin dementoitunut, kuin koet olevasi'.

Kannattaa siis miettiä, minkälaisilla kokemuksilla päivänsä täyttää, koska ne vaikuttavat siihen, miten koemme itsemme. Ja näin meistä tulee se, jonka koemme olevamme.

Lyhyesti: kakku voi olla sekä kaunis että hyvänmakuinen.

Sain lapsilta syntymäpäivälahjaksi sportblenderin. Siis lapsilta. Minulla on lapsia, 1. joilla on itsenäinen tahto ja halu 2. antaa äidilleen lahja 3. joilla on tähän tarvittaa (itsenäistä) rahaa ja 4. jotka vielä yhdistävät nämä kaikki. Olen kiitollinen näistä ihanista lapsista.

Ja koen itseni kovin vanhaksi.

Sportblenderin tuomaa kokemusta energisyydestä tarvitaan siihen(kin), että vanhan kokemus täydentyy energisyyden kokemuksella.

No, joka tapauksessa, mustat viinimarjat, mustikat ja mansikat tulee nautittua nykyisin jugurtiin blendattuna pellavansiementen kanssa. Yksinkertaista ja hyvää.

Kaikkia Sapoja ja muuta kesää

On kesiä ja sitten on kesiä.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että tänä kesänä kirjoittaminen ei ollut ohjelmassa. Yläpuolinen kuva yrittää selittää, mikä oli.

Loman tarkoitus on rentouttaa. Se, mikä rentouttaa, on vaihtelu työnkuvassa. Jos työ on istumista, kirjoittamista ja lukemista, lomalla jokin muu tekeminen rentouttaa. Minä siivosin ja maalasin. Kun talo on noin vuoden siivoamatta, siihen kuluu kesällä aikaa vähän enemmän. Ja osittain osoittautuu mahdottomaksi, jonka jälkeen maalataan.

Kiinteistön kunnossapito on tärkeää. Mutta rehellisesti sanottuna, maalaus vain yksinkertaisesti on mukavaa.

Kaikki alkoi siitä, kun Veli kaatoi tontiltaan puita. Saimme lepän runkoja keväällä. Pojat pilkkoivat ne, mutta pinoaminen jäi minulle. Minä kun haluan, että pinot ovat suoria ja tasaisia; halkopinot on autokatoksessa ja niitä tulee katsottua monta kertaa päivässä; teen pinoamisen itse). Tein saman pinoamisen myös viime kesänä. Ensin vanhat puut alta pois, uudet puut taaempaan pitoon, vanhat puut eteen. Tehdyn työn jälkeen tajusin, että joka ikinen vuosi, kun uusia puita tulee, joudutaan tekemään sama.

Sitä kutsutaan halkojen tuulettamiseksi. Tässä (takallisessa) talossa asustelun alkuaikoina harrastimme sitä paljonkin. Kuistin, pihan ja katoksen valmistuessa hieman eri aikaan halkopinoa roudattiin ympäri taloa.

Tänä vuonna tein systemaattisen muutoksen. Halkopino laitetaan keskeltä puoleksi. Toiselle puolelle uudet, toiselle vanhat. Seuraavana vuonna uusi puoli on vanha, ja tyhjään tilaan tulee uudet halot. Yksinkertaista ja ... ilmeistä?

Halkopinon puolittamiseen tarvitaan puisia jakajia. Koska jakajia katsotaan yhtä usein kuin halkojakin, halusin maalata ne valkoisiksi. (Ei koskaan käynyt mielessä maalata halkojen näkyvää päätyä, vaikka se epäilemättä olisi näyttänyt harmoonisemmalta. Sen sijaan kirsikkapuiden lehtien alapinnoille kertynyttä mustaa töhnää katselin, ja mietin, pesisinkö puut lehti kerrallaan. Kesällä on aikaa ... irrotella...).

Kun valkoinen maalipurkki tuli avattua, sen käytölle ei tullut loppua.
Pihalaatikko.
Aidantolpat.
Kuistin pylväät.
Tässä kohden loppui maali, ja sitä ostettiin lisää.
Talon valkoiset kulmalaudat.
Kun pylväät ja kulmalaudat hohtivat valkoisina, teki mieli kuultoöljytä valkoiseksi muut puuosat.
Ja lattia ruskeaksi.
Takaterassin lattia valkoiseksi. (Jos jonkun neuvon haluaisin antaa lapsille rakentamisesta, se on tämä. Älä yritä saada valkoista terassinlattiaa, joka on tehty kyllästetystä puusta, valkoiseksi kuultoöljyllä. Se näyttää hyvältä pari viikkoa maalauksen jälkeen. Sen jälkeen se pitää peittää matolla. Mikä on käytännöllinen ratkaisu ongelmaan, jota ei pitäisi olla olemassa.)

Sisältä jatkettiin. Aloitettiin siitä huoneesta, jonka asukas oli rippileirillä. Sitten loppui maalaukseen ja siivoukseen varattu aika ja oli pakko keskittyä rippijuhlien tarjoiluihin.

Kesä olikin jo loppupuolella, kun halusin lomaa maalauksesta ja tartuin kirjoihin.

Nostelin tuolia kirsikkapuiden varjoon ja luin. Ystävien poiketessa kutsuttiin heidät suurieleisesti kirsikkapuistoon (kaksi puuta) kahville. Ja aina ylöskatsoessa näin ne mustat pisteet ja joka kerta mietin puiden pesemistä.

Uudistin tuttavuuden Peter Wimseyn kanssa. Etsin edelleen sitä 20 vuotta sitten lukemaani kirjaa, jossa murhanyrityksen ratkaisuyritys johti itse murhan tekemiseen. Moraalinen dilemma, johon en silloin saanut selkeää vastausta ja jota nyt tekisi mieli pohtia uudestaan. En vain muista kirjan nimeä. Kyselin Dorothy L Sayersin kirjoja tutulta divarin pitäjältä. 'Kuka niitä kaikkia Sapoja muistaa!'.

Niinpä niin.

Nyt on syksy. Nautitaan niistä muutamista vapaailloista, joita viikolle jää ja niistä muutamista auringonpaisteen pilkistyksistä, joita sateen keskelle jää. 

Hyvä on hyvää



Kukat. Hyviä. Viime-'lumettomalta'-viikolta.

-Mitä leipää tuo on?
-Ruis-siemenkolmioleipää.
-Ei ole hyvää?
-Eiku on.  Sun ikäisenä katsoin kun äiti söi siemenleipää ja mietin, että voi raukkaa kun pitää tuommoista syödä. Eikä ranskista, mitä me lapset syötiin. Mutta nyt tämä maistuu hyvältä.
-Mitä sä sit teet?
-Viipaloin ja pakastan osan.
-Miks?
-Ei tule syötyä kerralla.
-Eli se ei ole hyvää.

Kahden juuston ja avokadon smörre:
Goudajuustoa pohjalle.  Sitten avokadon viipaleita, joiden päälle ripotellaan suola-pippuria ja sitruunamehun pisaroita. Viipale brietä. Päälle ruohosipulia. Leivän ja avokadon rakenteet täydentävät toisiaan ja juustot ovat aina hyviä.

Hummeri. Ei hyvää.

Unikonsiemenet leivonnaisissa? Hyvää.

 

 

Alice Munron kirja  Viha, ystävyys, rakkaus. Hyvä.

 

Ylläoleva kahvikuppi nautittiin lentokentän väljässä ja rauhallisessa kahvilassa. Sen jälkeen pakkauduttiin viimeistä penkkiä myöten täynnä olevaan koneeseen. Istuttiin koneessa ja katsottiin, kuinka ruumasta vedettiin kaikki laukut ulos ja etsittiin sitä matkatavaraa, jota ei oltu pakattu laukkuun vaan laatikkoon. (Mihin laukkuja tosiaan tarvitaan, kun matkatavarat kulkee kätevästi myös laatikoissa!)

 

Ilmassa luin kirjan tarinoista Nokkosen. Siellä pilvissä, jalat irti maasta mutta tiukasti vieruskavereiden välissä, yhden ohikiitävän hetken verran tajusin jotain elämästä. Jotain, joka muistutti makean latten ja sitruunaisen muffinsin makua aurinkoisena sunnuntaipäivänä hyvässä seurassa nautittuna. Mutta joka oli kuitenkin jotain ihan muuta. Kotona luin kertomuksen uudestaan. Ja vielä pari kertaa uudestaan. Tähdenlentoa ei voi napata kuin kerran, mutta kertomus muuttaa muotoaan jokaisella lukukerralla. Hyvän kirjan merkki.

Ajankohtaista ja muuta mukavaa

Mietin otsikoksi kuntauudistus ja lukion uudet tuntijaot. Mikä ehkä olisi ollut mielenkiintoisempi vaihtoehto...

Kuntauudistus. Keskustelussa on kaksi linjaa. Virkkunen puhuu kaavoituksesta ja maankäytöstä. Pienen kunnan edustaja puhuu palvelujen tuottamisesta. Puhutaan siis eri asioista.

Tietäen, että pienten kuntien rahoituksesta 60-70 % tulee valtiolta. Ei siis verotuloista, ei yritysten eikä yksityisten maksamista veroista. Tämä rahoitusmalli on omiaan ohjaamaan kunnan päätöksentekoa palvelujen tuottamisen ympärille.

Jos rahoitus tulisi verotuloista, päätöksenteko keskittyisi miettimään, miten lisätään työpaikkojen ja kunnassa sijaitsevien yritysten määrää. Silloin maankäytölle ja kaavoitukselle tulisi aivan toisenlainen asema.

Virkkunen on tämän tajunnut. Pienen kunnan johtaja ilmeisimmin ei.

Esimerkkinä perusopetus. Tutkimuksen  mukaan perusopetusta toteutetaan halvimmalla 20 000-50 000 asukkaan kunnissa.

"Perusopetuksen käyttömenot 2012 oppilasta kohden (ilman poistoja, arvonalentumisia ja sisäisiin vuokriin sisältyviä pääomakustannuksia):

Yli 100 000 asukkaan kaupungit 7 590 € (2011, 7 480 €) +1,5 %

50 000–100 000 asukkaan kaupungit 7 717 € (2011, 7 326 €) +5,3 %

20 000–50 000 kunnat 7 266 € (v. 2011, 7 021 €) +3,5 %

Alle 20 000 asukkaan kunnat 8 295 € (v. 2011, 7 921 €) +4,7 %

Keskiarvo 7 736 € (v. 2011, 7 443 €) +3,9 %."

Suurissa kaupungeissa luokat on monikulttuurisia, tämä lisää kustannuksia. Suurissa kaupungeissa koulut sijaitsevat arvokkaammilla tonteilla, mikä nostaa vuokria. Tämän voi päätellä myös siitä, että suurten kaupunkien kustannukset ovat nousseet vähiten; vuokrien nousu on ollut matalampaa kuin henkilöstökustannusten nousu, jolloin suurissa kaupungeissa kustannukset ovat nousseet vähemmän kuin henkilöstökulupainotteisemmissa pienissä kaupungeissa.

Opetuksessa tärkeintä on sisältö. Sekä perusopetuksen että lukio-opetuksen sisältöä ollaan uudistamassa opetussuunnitelmaa uudistamalla. Opetussuunnitelman uudistuksella haetaan sitä, että vaikka kouluilla ja opettajilla on täysin itsenäinen opetuksen järjestämisen vapaus, opetuksen sisältö on määritelty.

Samoin määritellään myös se, millainen osaaminen tuottaa arvosanan 8. Tästä ilmestyi syksyllä mielenkiintoinen väikkäri. Kaikille tuttu ilmiö on, että hyvä arvosana parantaa itsetuntoa, huono heikentää. Arvosanoilla on siis merkitystä. Mutta uutta oli tieto, että opettajat pyrkivät arvioimaan ryhmät gaussin käyrän mukaan. Joka ryhmästä erotetaan hyvät, jotka saavat arvosanan 10, ja huonot, jotka saavat huonon arvosanan. Näin siis siinäkin tapauksessa, että toisen ryhmän kympin oppilas olisi toisen ryhmän seiskan oppilas. Eli valtakunnalliseen kriteeristöön siitä, mitä numeroon 8 vaaditaan, ei luoteta tai sitä ei käytetä.

Perusopetuksen opetussuunnitelmat tehdään kunta-koulukohtaisesti. Launtaina oli Vantaan VESO (virkaehtosopimuksen vaatima) -päivä. Kolmella koululla kahtena lauantaina opettajien, vanhempien ja oppilaiden joukko mietti perusopetuksen arvoja ja visioita. Suuri määrä ihmisiä, mutta lopputulos oli elävä ja keskustelu vilkasta.

Lukiouudistuksesta puhuttiin eilen opetuslautakunnassa. Matikkaa lisää vai vähemmän? Entäpä uskontoa ja terveystietoa? Päädytään kysymykseen, mikä on sellaista tietoa, jota ilman lukio ei tuota yleissivistyneitä ihmisiä. Ja tähän jokaisella taholla (opettajat, oppilaat, vanhemmat, yhteiskunta ja yliopisto) on oma näkemys. Tähän astisista kommenteista kuultaa tausta kyllä hyvin selvästi läpi. Uudistusehdotus oli Vantaalla lautakunnassa kuultavana ja kommentoitavana ennen vastinetta ministeriölle.

Omana kantana esitin että: terveystiedon 1 kurssin pakollisuus on hyvä, uskonnon / ETn pakollisuus on hyvä, matematiikan yhteisen kurssin suorittaminen ennen jakoa laajaan ja suppeaan taas ei. Jo nyt laajan matikan kursseja on paljon ja tahti tiivis. Yksi lisäkurssi lisäisi lukion matikkapainotteisuutta. Se on tärkeä aine, mutta ei nyt ihan niin tärkeä. Liikunnan toisen pakollisen kurssin lisääminen hyvä. Reaaliaineiden jako humanistisiin ja luonnontieteellisiin huono. Kuvitelkaa esimerkiksi historian opintoja ilman maantiedon opintoja tai toisin päin. Aineiden väliset rajat on selkeät lukio-opetuksessa, mutta ei tosielämässä.